Tiedonantopolitiikka

EAB Group Oyj:llä (Yhtiö) on hallituksen hyväksymä tiedonantopolitiikka, jossa on kuvattu ne toimintaperiaatteet, joiden mukaisesti Yhtiö toimii viestiessään pääomamarkkinoiden ja sidosryhmien kanssa. Näitä toimintaperiaatteita sovelletaan myös EAB Group Oyj:n toimiluvallisiin tytäryhtiöihin EAB Varainhoito Oy:hyn ja EAB Rahastoyhtiö Oy:hyn. Alla on esitetty tiivistelmä tiedonantopolitiikasta.

Sijoittajaviestinnän tavoitteet ja keskeiset periaatteet

Konsernin sijoittajaviestinnän tarkoituksena on varmistaa, että kaikilla markkinatoimijoilla on samanaikaisesti saatavilla riittävä ja oikea tieto Yhtiön osakkeen arvoon vaikuttavista tekijöistä.

Yhtiön viestinnän keskeisiä periaatteita ovat johdonmukaisuus, luotettavuus, avoimuus, selkeys ja tasapuolisuus. Yhtiö tiedottaa kaikesta olennaisesta Konserniin, sen toimintaan tai taloudelliseen tilaan tai sen arvopapereiden arvoon vaikuttavista seikoista ilman aiheetonta viivytystä.

Yhtiö noudattaa viestinnässään EU:n lainsäädäntöä, kuten EU:n markkinoiden väärinkäyttöasetusta (MAR), Nasdaq Helsingin ja Finanssivalvonnan sääntöjä, ohjeita ja määräyksiä sekä Suomen osakeyhtiölaissa, arvopaperimarkkinalaissa ja muussa lainsäädännössä asetettuja listayhtiöitä koskevia velvollisuuksia.

Sijoittajaviestinnän kanavat

Pörssitiedotteet

Yhtiö julkistaa viivytyksettä arvopaperin arvoon vaikuttavat olennaiset tiedot markkinapaikalle ja keskeisille tiedotusvälineille sekä verkkosivuillaan. Pörssitiedotteella julkistetaan tietoja sellaisista Konsernin toimintaa koskevista asioista, toimista ja tapahtumista, joiden arvioidaan vaikuttavan olennaisesti Yhtiön arvopapereiden arvoon.

Lehdistötiedotteet ja uutiset

Yhtiö julkistaa lehdistötiedotteilla sekä verkkosivujen ja sosiaalisen median välityksellä sellaisista Konsernin liiketoimintaa koskevista merkittävistä tapahtumista, jotka eivät täytä pörssitiedotteen kriteereitä, mutta jotka arvioidaan uutisarvoisiksi tai muuten Konsernin sidosryhmiä kiinnostaviksi.

Jakelukanavat

Yhtiön ulkoinen tiedottaminen tapahtuu pääasiassa Cision Finland Oy:n CisionPoint-julkaisujärjestelmän sekä Yhtiön verkkosivujen kautta siten, että kaikki pörssitiedotteet julkistetaan samanaikaisesti Nasdaq Helsingille, keskeisille tiedotusvälineille sekä Yhtiön verkkosivuilla osoitteessa www.eabgroup.fi. Tiedot välittyvät automaattisesti käytössä olevan julkaisujärjestelmän välityksellä Finanssivalvonnalle ja tiedotevarastoon. Pörssitiedotteiden ja lehdistötiedotteiden jakamisesta vastaa Yhtiön markkinointi ja viestintä -toiminto.

Yhtiön verkkosivuilla julkistetut omistaja- ja osaketiedot välittää Euroland IR.

Yhtiön julkistamat taloudelliset raportit ovat saatavilla yhtiön verkkosivuilla vähintään kymmenen vuotta ja pörssi- ja lehdistötiedotteet viisi vuotta julkistamisen jälkeen.

Yhtiö järjestää tiedotusvälineille, sijoittajille ja analyytikoille tilaisuuksia ja tapahtumia, joihin kutsutaan etukäteen joko henkilökohtaisella kutsulla tai verkkosivuilla julkaistavalla ilmoituksella. Sijoittajatapaamisissa, tulosjulkistuksissa ja muissa vastaavissa tilaisuuksissa käytetyt esitykset ja muu aineisto on saatavilla viimeistään tilaisuuden jälkeen Yhtiön verkkosivuilla.

Raportointikieli

Yhtiö julkistaa kaikki pörssitiedotteet suomeksi ja englanniksi. Lehdistötiedotteet ja muut uutiset julkaistaan suomeksi.

Tiedottamista koskevat vastuut

Yhtiön hallitus hyväksyy ja vahvistaa Yhtiön tiedonantopolitiikan ja hyväksyy merkittävimmät pörssitiedotteet. Politiikan valvonnasta ja tulkinnasta vastaa Yhtiön toimitusjohtaja. Vastuu Politiikan käytännön toteuttamisesta on pääsääntöisesti Yhtiön toimitusjohtajalla sekä talousjohtajalla, lakiasiainjohtajalla ja viestintäpäälliköllä.

Mediasuhteet ja yhtiön edustaminen

Mediatapaamiset ja haastattelupyynnöt

Yhtiö pyrkii vastaamaan median kyselyihin ilman aiheetonta viivytystä. Yhtiö julkistaa lehdistötiedotteilla sellaisista Konsernin liiketoimintaan liittyvistä tapahtumista, jotka eivät täytä pörssitiedottamisen kriteereitä, mutta jotka arvioidaan uutisarvoisiksi tai muuten konsernin sidosryhmiä kiinnostaviksi.

Yhtiö järjestää merkittävien uutisointien yhteydessä lehdistötilaisuuden, jossa on paikalla toimitusjohtaja ja/tai Konsernin johtoryhmän edustajia. Yhtiö voi myös järjestää medialle taustatietotilaisuuksia eri teemoista. Mediatapaamisia koordinoi markkinointi ja viestintä -toiminto.

Yhtiön edustaminen mediassa

Yhtiön toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja voivat edustaa Yhtiötä kaikissa Yhtiötä koskevissa asioissa. Yhtiön strategiaa, tulosta, taloudellisia tavoitteita ja niiden kehitystä voivat kommentoida ainoastaan Yhtiön hallituksen puheenjohtaja tai toimitusjohtaja. Yhtiön hallitusta koskevia asioita voi kuitenkin kommentoida ainoastaan hallituksen puheenjohtaja.

Sijoittaja- ja analyytikkotapaamiset

Yhtiö pitää aktiivisesti ja säännöllisesti yhteyttä pääomamarkkinoiden toimijoiden, kuten sijoittajien ja analyytikoiden kanssa. Sijoittajia voidaan tavata eri sijoittajaryhmille suunnatuissa tilaisuuksissa, sijoittajakiertueilla, erilaisissa yleisissä tapahtumissa sekä yksittäistapaamisissa. Tapaamisten tavoitteena on antaa taustatietoa Yhtiöstä ja sen toimintaympäristöstä. Keskustelut rajoittuvat Yhtiön jo julkistamiin tai markkinoilla yleisesti saatavilla oleviin tietoihin eikä niissä tuoda esille julkistamatonta Yhtiön rahoitusvälineiden arvoon mahdollisesti olennaisesti vaikuttavaa tietoa.

Näkyvyys sosiaalisessa mediassa

Yhtiö viestii sosiaalisen median välityksellä sellaisista Yhtiön liiketoimintaan liittyvistä tapahtumista, jotka eivät täytä pörssitiedottamisen kriteereitä, mutta joilla arvioidaan olevan uutis- tai markkinointiviestinnällistä arvoa tai kiinnostavuutta sidosryhmien keskuudessa.

Huhut ja tietovuodot

Yhtiö ei kommentoi markkinoilla mahdollisesti esiintyviä huhuja, osakkeen hintakehitystä, kilpailijoiden tai asiakkaiden toimia tai analyytikoiden arvioita muuten kuin korjatakseen Yhtiön toimintaa koskevia selvästi virheellisiä tietoja. Yhtiö ei ota kantaa mahdollisiin keskeneräisiin liiketoimiin. Mikäli osakkeen hintaan mahdollisesti vaikuttavia tietoja vuotaa Yhtiön ulkopuolelle, Yhtiö julkistaa asiasta yhtiötiedotteen asian tullessa Yhtiön tietoon.

Hiljainen jakso

Yhtiö noudattaa viestinnässään 30 päivän hiljaista jaksoa, joka päättyy osavuosikatsauksen tai tilinpäätöstiedotteen julkistukseen. Yhtiö ei kommentoi hiljaisen jakson aikana Yhtiön taloudellista tilannetta, markkinoita tai tulevaisuuden näkymiä. Hiljaisen jakson aikana Yhtiön johto ei tapaa pääomamarkkinoiden tai median edustajia eikä ota kantaa Yhtiön taloudellista tilannetta tai yleisiä näkemyksiä koskeviin asioihin.

Hiljainen jakso vastaa Suljettua Ikkunaa, jonka aikana Konsernin koko henkilöstöltä on kiellettyä tehdä liiketoimia Yhtiöön liittyvillä arvopapereilla tai rahoitusvälineillä.

Kriisiviestintä

Konsernilla on kriisiviestintäsuunnitelma, jonka avulla pyritään varmistamaan Konsernin viestinnän nopea ja häiriötön toiminta mahdollisissa poikkeustilanteissa. Kriisiviestinnästä vastaa Yhtiön toimitusjohtaja kriisiviestintäryhmän tukemana. Kriisiviestintäryhmä toimitusjohtajan johdolla vastaa kaikesta sisäisestä sekä tiedotusvälineille ja pörssille tarkoitetusta kriisiviestinnästä.