Palkitseminen


Palkitsemisen tavoitteena on tukea EAB-konsernin strategisten tavoitteiden toteutumista, kasvua ja taloudellista menestymistä pitkällä aikavälillä ja sitouttaa henkilöstö toimimaan konsernin tavoitteiden mukaisesti.

Hallituksen ja toimitusjohtajan palkitseminen

Palkitsemispolitiikka

EAB Group Oyj:n toimielinten palkitsemista ohjaa palkitsemispolitiikka, jossa määritellään toimitusjohtajan ja hallituksen palkitsemista koskevat periaatteet. Yhtiön palkitsemispolitiikka on hyväksytty 7.4.2022 pidetyssä yhtiökokouksessa.

Aiemmat palkitsemispolitiikat

Palkitsemista koskeva raportointi

Yhtiö laatii vuosittain palkitsemisraportin, jossa esitetään hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle päättyneen vuoden aikana maksetut palkkiot ja erääntyneet palkkiot sekä muut taloudelliset etuudet. Raportin laatimisessa noudatetaan kulloinkin voimassa olevaa Arvopaperimarkkinayhdistys ry:n julkaisemaa Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodia sekä palkitsemista koskevaa sääntelyä, mukaan lukien finanssialaa koskeva erityissääntely. Hallinnointikoodi on saatavilla Arvopaperimarkkinayhdistyksen internetsivustolla osoitteessa cgfinland.fi.

Palkitsemisraportit

Muut palkitsemista koskevat tiedot

Hallituksen jäsenten palkkiot

EAB Group oyj:n yhtiökokous päätti kokouksessaan 7.4.2022 hallituksen palkkioista seuraavasti:

  • Puheenjohtajan palkkio 30 000 euroa toimikaudessa

  • Hallituksen jäsenen palkkio 22 500 euroa toimikaudessa

  • Tarkastusvaliokunnan jäsenen palkkio 2 500 euroa toimikaudessa

Hallituksen jäsenelle tai puheenjohtajalle, joka työskentelee EAB-konsernin palveluksessa tai joka ei ole muutoin riippumaton yhtiöstä, ei makseta palkkiota.

Yhtiökokouksen päätöksen mukaisesti hallituksen palkkioista 40 % maksettiin yhtiön osakkeina ja loput rahana. Hallituksen jäsenille hankittuja osakkeita ei voi luovuttaa ennen kuin ostopäivästä on kulunut kolme vuotta tai ennen kun hallituksen jäsenen jäsenyys hallituksessa on päättynyt, riippuen siitä kumpi ajankohdista on myöhempi.

Toimitusjohtajan palkitseminen

Toimitusjohtajan palkitsemisesta päättää hallitus palkitsemisvaliokunnan esityksen pohjalta.

Toimitusjohtajan kokonaispalkka muodostui vuonna 2021 seuraavista eristä:

Palkitsemiselementti
Vuosipalkkio 2021 (€)
Kiinteä vuosipalkka
194 942
Työsuhde-etuudet
15 318
Lyhyen aikavälin kannustepalkkiot
0
Tuottosidonnaiset palkkiot
0
Pitkän aikavälin kannustepalkkiot*
0
Yhteensä
210 260
Muuttuvien ja kiinteiden palkkioiden välinen suhde
0 %

*) Toimitusjohtaja on myös mukana vuonna 2020 perustetussa pitkäaikaisessa osakepohjaisessa kannustinjärjestelmässä. Toimitusjohtajan maksimiallokaatio ansaintajaksolta 2020–2022 on 175 000 EAB Group Oyj:n osaketta ja ansaintajaksolta 2021–2023 60 000 EAB Group Oyj:n osaketta. Molemmat ansaintajaksot ovat kesken, eikä näihin liittyviä palkkioita ole vielä maksettu.

Toimitusjohtajan muuttuvan palkkion osuus voi olla korkeintaan 300 % toimitusjohtajan kiinteän rahapalkan kokonaismäärästä.

Toimitusjohtajalla ei ole lisäeläkejärjestelyjä, eikä erityisiä toimitusjohtajasopimuksen päättämiseen liittyviä erokorvauksia.

Johtoryhmän palkitseminen

Konsernin johtoryhmän palkkauksen ja muiden taloudellisten etuuksien valmistelu tapahtuu palkitsemisvaliokunnassa. Johtoryhmän palkitsemisesta päättää EAB Group Oyj:n hallitus. Johtoryhmän palkitsemiseen sovelletaan jäljempänä tarkemmin kuvattuja EAB-konsernin palkitsemista koskevia periaatteita.

Johtoryhmä palkitseminen koostuu kiinteestä palkasta, sekä jäljempänä kuvastusta yhtiön tulokseen sidotusta henkilökohtaisesta bonuksesta ja pitkäaikaisesta kannustinjärjestelmästä. Johtoryhmällä ei ole lisäeläkejärjestelyjä, eikä johtajasopimuksen päättämiseen liittyviä erokorvauksia.

Vuonna 2021 johtoryhmälle maksettiin palkkioita seuraavasti:

Palkitsemiselementti
Vuosipalkkio 2021 (EUR)
Kiinteä palkka
793 878
Luontoisedut
24 507
Lyhytaikaiset kannustepalkkiot (henkilöstörahastoon)
51 188
Pitkäaikaiset kannustepalkkiot
0
Yhteensä
869 573
Henkilöstön lukumäärä keskimäärin
5
EAB:n osakkeiden lukumäärä 31.12.2021
1 280 923

Johtoryhmän jäsenen muuttuvan palkkion osuus voi olla korkeintaan 300 % johtajan kiinteän rahapalkan kokonaismäärästä.

Muuttuva palkkio voidaan maksaa ainoastaan silloin, kun palkkion maksaminen on perusteltua ottaen huomioon kunkin yhtiön taloudellinen kokonaistilanne ja avainhenkilön henkilökohtainen suoritus sekä liiketoimintayksikön ja mahdollisen vaihtoehtorahaston suoritus. Muuttuva palkkio voidaan jättää maksamatta joko kokonaan tai osittain.

EAB-konsernin palkitsemista koskevat periaatteet

EAB-konsernin emoyhtiöllä EAB Group Oyj:llä sekä konserniin kuuluvilla EAB Rahastoyhtiö Oy:llä ja EAB Varainhoito Oy:llä on yhtiöiden hallitusten hyväksymät palkitsemisjärjestelmiä koskevat periaatteet, jotka ohjaavat johdon ja työntekijöiden palkitsemista. Palkitsemista koskevat periaatteet soveltuvat lähtökohtaisesti koko EAB-konsernin henkilökuntaan.

Yhtiöt noudattavat palkitsemisessaan sijoituspalvelulain, sijoitusrahastolain ja lain vaihtoehtorahastojenhoitajista palkitsemista koskevia säännöksiä, asiaan kuuluvia valtiovarainministeriön asetuksia, suoraan velvoittavia EU:n palkitsemiseen liittyvää sääntelyä, Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaisen (ESMA) ohjeita palkitsemisesta, Finanssivalvonnan voimassa olevia tulkintoja ja määräyksiä palkitsemisesta sekä Arvopaperimarkkinayhdistys ry:n hallinnointikoodia.

Palkitsemisen osat

Henkilöstön palkitseminen perustuu kokonaispalkitsemiseen, joka koostuu kiinteästä ja muuttuvasta palkitsemisen osasta sekä muista henkilöstöeduista. Palkitsemisen tavoitteena on tukea konsernin strategisten tavoitteiden toteutumista, kasvua ja taloudellista menestymistä pitkällä aikavälillä ja sitouttaa henkilöstö toimimaan konsernin tavoitteiden mukaisesti. Palkitsemisjärjestelmät on pyritty toteuttamaan siten, että ne ovat sopusoinnussa hyvän ja tehokkaan riskienhallinnan kanssa ja edistävät sitä

Palkitsemisjärjestelmät

EAB-konsernissa on käytössä neljä palkitsemisjärjestelmää. Pääsääntöisesti henkilöstö kuuluu jonkin tulokseen perustuvan palkitsemisjärjestelmän piiriin. Henkilöstön palkitsemisjärjestelmät vahvistetaan vuosittain, ja niiden tulee tukea yhtiön strategian ja tavoitteiden toteutumista sekä yhtiön pitkän aikavälin etua.

Palkitsemisjärjestelmien valvonta

Yhtiön sisäinen tarkastus tarkastaa kerran vuodessa yhtiön palkitsemisjärjestelmien, palkitsemista koskevien periaatteiden ja hallituksen hyväksymien palkitsemisjärjestelmien noudattamisen ja raportoi tuloksista hallitukselle.