Viikkokatsaus 24: Positiivinen markkinavire jatkuu
VIIKON 23 KEHITYS
Riskillisten sijoitusten tuotot sekä osake- että korkopuolella jatkuivat viime viikolla positiivisina.
Osakkeet: Globaalit: +4,1 %, Aasia: +5,3 %, Eurooppa: +7,1 %
Korot: Valtio (EMU): -0,7 %, High Yield -yrityslainat: +3,3 %
VIIKON 23 keskeiset TAPAHTUMAT
Sijoitusmarkkinoiden positiivinen vire jatkui ja sekä osakemarkkinoiden että riskillisimpien korkosijoitusten kehitys oli viikon aikana positiivista. Talouksien avaamista ja normalisoitumista seurataan markkinoilla tarkasti. Bloomberg-tietotoimiston maailman talouksien kasvumittarin mukaan toukokuun osalta BKT:n kehitys oli enää -2,3 % vuotuisena (huhtikuussa -4,8 %). Edelleen tarvitaan sekä keskuspankkien että valtioiden elvytystä kasvun tukemiseksi, mutta tähän asti tukea on riittänyt. Viime viikolla muun muassa Euroopan Keskuspankki kasvatti omaa jvk-osto-ohjelmaansa 600 miljardilla eurolla, Saksa ilmoitti 130 miljardin euron valtion tukipaketista ja Japanin ja Kiinan kerrotaan suunnittelevan uusia paketteja. Suurin yllätysuutinen perjantaina oli se, että Yhdysvalloissa kerrottiin syntyneen 2,5 miljoonaa uutta työpaikkaa toukokuussa ja samalla työttömyysaste painui tasolle 13,3 % (04/2020: 14,7 %). Ekonomistien konsensusennusteet olivat enteilleet toukokuulle työttömyyden kasvua Yhdysvalloissa. Perjantaina myös OPEC+ ilmoitti öljyntuotannon leikkauksista.
Viikon 24 tapahtumat
Tärkeimmät makrotapahtumat:
Ma: Kiina – Vienti: odotus -6,5 %, edellinen 3,5 % / Tuonti: odotus -7,8 %, edellinen -14,2 %
To: USA – Keskuspankin ohjauskorko: odotus 0,00 - 0,25 %, edellinen 0,00 - 0,25 %
Pe: USA – Kuluttajien luottamusindeksi (Michigan), alustava: odotus 75.0, edellinen 72.3
Taktinen näkemys
Taktisen osakeallokaation osalta olemme edelleen neutraalissa. Osakepuolella painotamme Yhdysvaltoja ja kehittynyttä Aasiaa ja vastaavasti alipainotamme Eurooppaa ja kehittyviä markkinoita. Korkopuolella siirryimme tuottohakuisempaan suuntaan nostamalla matalamman luottoluokituksen yrityslainat, kehittyvien alueiden taalamääräiset velkakirjat ja kehittyvien alueiden paikallisvaluutassa noteeratut velkakirjat ylipainoon. Ostot rahoitettiin laskemalla valtionlainasijoitukset alipainoon.

Lue myös Elite Alfred Bergin markkinakatsaus 31.5.2020.
Erik Holmqvist
Päästrategi
Elite Alfred Berg
Toni Iivonen
Sijoitusjohtaja
Elite Alfred Berg
Viikkokatsaus ei ole kehotus ryhtyä rahoitusvälineitä koskeviin liiketoimiin eikä tämä katsaus ole sijoituspalvelulain mukaista sijoitustutkimusta. Viikkokatsausta laadittaessa on pyritty varmentamaan siinä käytettyjen tietojen oikeellisuus. Elite Alfred Berg ei vastaa katsauksen sisältämien tietojen mahdollisista virheistä tai puutteista. Kaikki immateriaalioikeudet tähän sisältöön kuuluvat Elite Alfred Bergille, ellei muuta ole erikseen mainittu. Taktinen näkemys kuvaa yksinkertaistetusti ja yleisellä tasolla varainhoidon sijoitusnäkemystä. Yksinkertaistettua sijoitusnäkemystä ei voida pitää yksilöllisenä sijoitusneuvontana tai sijoitussuosituksena, eikä Elite Alfred Berg vastaa toimenpiteistä, jotka on tehty tämän materiaalin perusteella.