Salkunhoito: Tuloskausi maailmanpolitiikan varjossa
Lokakuussa sekä osake- että korkomarkkinoilla keskityttiin lähestyviin Yhdysvaltain presidentinvaaleihin. Vaalien ympärillä velloneet spekulaatiot toimivat merkittävimpinä markkina-ajureina koko lokakuun ajan jättäen yritysten tulosjulkistukset ja talousluvut varjoonsa. Vaalien lähestyessä osakemarkkinat laskivat ja Yhdysvaltain dollari heikkeni samaa tahtia, kuin Donald Trumpin suosio mielipidemittauksissa kasvoi. Varsinaisena vaalipäivänä ensimmäiset markkinareaktiot olivat erittäin negatiivisia osakkeiden laskiessa tuntuvasti, mutta tunnelma kääntyi päälaelleen päivän edetessä. Lopulta osakkeet päätyivät selvään nousuun, dollari vahvistui ja myös valtionlainojen korot nousivat selvästi.
Presidentinvaalien viedessä suurimman mediahuomion julkaisivat yritykset kolmannen vuosineljänneksen tulostietojaan. Kokonaisuutena voidaan todeta, että tulokset olivat suurelta osin hieman odotuksia parempia. Vaikka presidentinvaalien aiheuttama epävarmuus on jonkin verran hidastanut talouden aktiviteettia USA:ssa, niin osavuosituloksissa se ei lokakuun aikana juurikaan näkynyt. Euroopassa kehitys oli edelleen maltillisempaa erityisesti liikevaihdon kohdalla, mutta tulosten osalta Eurooppakin ylitti odotukset.
Deutsche Bankin ympärillä pyörineet negatiiviset huhut kääntyivät positiivisempaan suuntaan, kun julkisuuteen tuli arvioita selvästi aikaisempaa alhaisemmista sakkosummista. Lisäksi Deutsche yllätti markkinat positiivisella osavuosituloksellaan. Näin Pankin edellytykset selvitä velvoitteistaan paranivat merkittävästi ja tämä näkyi markkinoilla koko pankkisektorin positiivisena kehityksenä. Toimialaa tukivat myös muiden pankkien hyvät Q3-tulosraportit. Erityisen vahvaa kehitystä nähtiin USA:ssa, jossa pankkisektorin oletetaan hyötyvän Donald Trumpin ajamasta kevyemmästä sääntelystä. Myös heikoista tuloksista ja vaalitulokseen liittyvästä epävarmuudesta kärsinyt terveydenhuoltosektori on korjannut selvästi ylöspäin Trumpin valinnan jälkeen.
Hintojen heilunta jatkui voimakkaana myös korkomarkkinoilla. Euroopan ja Yhdysvaltain riskittömässä korossa nähtiin merkittävä nousu kuukauden aikana. Saksan valtion 10 vuoden joukkolainan korko nousi kuukauden aikana merkittävät 28 korkopistettä tasolta -0.12% tasolle 0.16%. Saman periodin aikana Yhdysvaltain 10 vuoden valtionlainan korko nousi 23 korkopistettä tasolta 1.59% tasolle 1.83%. Korkojen nousu on jatkunut edelleen marraskuussa, mitä osittain selittää Euroopan ja Yhdysvaltain pidemmän aikavälin inflaatio-odotusten kasvu. Markkinat myös uskovat Yhdysvaltain keskuspankin kiristävän rahapolitiikkaansa ja sen odotetaankin nostavan ohjauskorkoa joulukuun korkokokouksessa.
Varainhoidossa laskimme riskitasoja hyvissä ajoin ennen USA:n presidentinvaaleja, johtuen vaalien tuomasta epävarmuudesta. Osakerahastossa lisäsimme pankkisektorin osuutta tasaisesti kuukauden aikana hyvien tulosten tukemana. Kasvatimme myös maltillisesti energiatoimialan osuutta osakesijoituksissa. Markkinoiden tunnelma on selvästi rauhoittunut USA:n presidentinvaalin jälkeen, eivätkä Trumpin valintaan liittyvät uhkakuvat ole ainakaan toistaiseksi toteutuneet. Seuraavaksi katseet suuntautuvat joulukuun keskuspankkikokouksiin sekä Italian perustuslakiuudistusta koskevaan kansanäänestykseen. Pieni hengähdystauko tulee tarpeeseen, sillä tapahtumarikkaan sijoitusvuoden viimeinen näytös on vielä näkemättä.