Rauhallista ja onnellista joulun aikaa!


Terveys on noussut kuluneen vuoden keskeiseksi teemaksi, kun koronapandemia on rajoittanut liikkumista ja vähentänyt matkustelua ja ihmisten tapaamista. Poikkeukselliset ajat voivat aiheuttaa huolta ja tuntua ahdistavilta, ja siksi myös mielenterveydestä on nyt erityisen tärkeää pitää huolta.

eab joulutervehdys 2020 650x340px

Me Elite Alfred Bergillä haluamme tukea ihmisten – ja erityisesti lasten ja nuorten – hyvinvointia, joten joulutervehdysten lähettämisen sijaan teimme tänä vuonna lahjoituksen MIELI ry:lle. MIELI eli Suomen Mielenterveys ry ohjaa joulukeräyksensä tuotot lasten ja nuorten mielenterveyden edistämiseen.

MIELI ry:n mukaan yli puolet suomalaisten mielenterveyden häiriöistä alkaa alle 14 vuoden iässä. Lahjoitusvarojen avulla lapset ja nuoret pääsevät oppimaan mielenterveystaitoja ja saavat keinoja kohdata elämään kuuluvia kriisejä ja vastoinkäymisiä. Keskustelupalvelu Sekasin-chat luo toivoa jokaiselle nuorelle ja auttaa ratkomaan mieltä painavia ongelmia.

Lue lisää MIELI ry:stä: https://mieli.fi/fi/mieli-ry