Palkitsevaa autoharrastusta
Hektinen työ vaatii rinnalleen tilanteita, joissa arki unohtuu ja ajatukset saa nollattua työasioista. Elite Palkitsemispalvelut Oy:n toimitusjohtajalta se sujuu parhaiten autotallissa.
Työ asiakkaiden palkitsemisjärjestelmien parissa on hyvin paljon ajatustyötä. Se on haasteellista, mutta samalla lähtökohtaisesti aina positiivisten asioiden parissa työskentelyä. Valtaosan työajasta vie kirjallinen tuottaminen.
”Työn palkitsevuus lähtee asiakkaiden tyytyväisyydestä lopputuotteita ja niiden aikaansaamiseen liittyviä prosesseja kohtaan. Työn tuloksena ei kuitenkaan synny mitään sellaista, jota voisi koskettaa, eikä varsinkaan sellaista, jolla voisi ajaa”, Lasse Mäkinen toteaa.
Mäkiselle on nuoresta pojasta asti ollut tärkeää, että hän pääsee ihailemaan omin käsin aikaansaatuja asioita. Sitä tehtävää ovat aina palvelleet autot. Hitsipilli ja maaliruisku tarttuivat käteen jo yläasteikäisenä, eikä ote ole hellittänyt. Harrastuksessa on edetty virheiden ja niistä oppimisen hyvässä tasapainossa. Nuorempana intoa oli enemmän kuin taitoa. Nykyään ainakin lopputuloksia katsellessa voi päätellä, että taidot ovat kehittyneet vuosien saatossa. Ja se jos mikä on tekijäänsä palkitsevaa.
Viimeisin Mäkisen tallista valmistunut auto on 45-vuotias Auto Union – myöhemmin paremmin Audina tunnettu merkki. Alun perin auton hankkivat Mäkisen vanhemmat 1970-luvun lopulla. Sittemmin se unohtui vuosikymmeniksi varastoon ja on nykyisin jo hyvin harvinainen ajopeli.
”Vanhojen Audien harvinaisuus perustuu paljolti länsisaksalaisen raudan reagointiin ympärillä olevan hapen kanssa – toisin ilmaistuna ruostumiseen. Kyllä tämänkin auton kanssa on saanut melko ahkerasti peltiä vääntää, mutta sen historiaan liittyvä pitkä säilytysaika kuivassa varastossa on osaltaan helpottanut entisöintiä”, Mäkinen kertoo.
Haasteena osien löytäminen
Vanhojen autojen harrastamisessa oma haasteensa, mutta samalla yksi harrastuksen suola, on osien löytäminen. Varaosatiskeiltä osia ei enää juurikaan löydy, eli kaikki on etsittävä eripuolilta maailmaa autoharrastajien kätköistä. Samalla tulee solmineeksi uusia ystävyyssuhteita samanhenkisiin ihmisiin. Pitkään puutelistalla olleen kromilistan löytymisestä syntyvä riemu saa kasvot hymyyn ja arjen kiireet unohtumaan. On vaikea kuvitella, millaista vanhojen autojen harrastaminen oli ennen internetin keksimistä. Alan pioneereille pitää nostaa hattua.
Entisöinnin valmistuttua Mäkisen Auto Union kutsuttiin keväällä 2017 Classic Motor Shown Audi-kerhon osastolle, jossa se sai runsaasti huomiota osakseen. Audista tehtiin myös artikkeli toiseen suurista autolehdistämme.
”Kyllähän se mukavalta tuntuu, kun oma aikaansaannos herättää positiivista huomiota ja saa varsinkin ikäihmiset muistelemaan autoilun kultaisempia aikoja”, Mäkinen myhäilee.

Lasse Mäkisen Auto Union Audi-kerhon osastolla Classic Motor Show'ssa keväällä 2017
Mäkinen istuu auton ratissa työnsä vuoksi yli 60 000 kilometriä vuodessa. Ehkä juuri siksi vanhoilla autoilla ajaminen ei ole harrastamisen pääasia vaan rakentaminen itsessään.
”Toki vanhakin auto tarvitsee liikuntaa ja mukavaahan se on avata haitarikatto ja antaa hiusten hulmuta tuulessa. Autotalli on kuitenkin pakopaikka arjesta ja siksi sinne täytyy toisinaan hankkia uutta tekemistä”, Mäkinen toteaa.
Kulunut talvi vierähti palkitsemispalveluiden asiakkaalle annetun lupauksen lunastamisessa. Mäkinen tuli kerran tokaisseeksi asiakkaalle, että olisipa mukava osallistua pappamopolla Lahdessa järjestettävään Vesijärven ympäriajoon. Tuohon huutoon hän on nyt saanut ilon vastata.
”Tunturi-mopoa on rakenneltu talvi, ja kesäkuussa koittaa noin sadan kilometrin erikoiskoe yhdessä kahden asiakkaamme kanssa. Onneksi tuli aikoinaan rakenneltua useita mopoja, ettei ollut nyt ihan sormi suussa. Asiakaslupauksen toteuttamatta jättäminen ei ollut minulle missään vaiheessa vaihtoehto. Vaikka sen eteen joutui yhden mopon rakentamaan ja vaatteet haisivat 2-tahtibensalle, en voisi kuvitella parempaa työn ja vapaa-ajan yhdistämistä”, Mäkinen sanoo.
Seuraavakin vapaa-ajanviettokohde tallista jo löytyy. Vuosimallin 1976 Bemari oli aikansa suurin BMW ja Mäkisen lapsuudenhaave. Nyt toinen Suomesta löytyvistä yksilöistä on purettuna ja odottaa peltitöiden aloittamista. Toivottavasti sen myötä työ ja vapaa-aika pysyvät edelleen hyvässä tasapainossa ja tasapaino välittyy myös palkitsemispalveluiden asiakkaille laadukkaana ja hyväntuulisena palveluna.
Lasse Mäkinen
Toimitusjohtaja
Elite Palkitsemispalvelut Oy