Miten korona muutti pankkiirin arkea?


Helmikuun 2020 alussa maailma muuttui nopeasti. Lähikontaktien välttäminen ja eristäytyminen koronapandemian takia muokkasivat kertaheitolla ihmisten arkea. Niin myös yksityispankkiirin työtä.

Etätyöt ovat olleet osa arkea jo vuosia. Yksityispankkiirin työ ei ole pelkästään konttorilla pyörimistä, sillä asiakkaiden luona liikutaan paljon. Fyysinen työpiste omalla konttorilla on ollut kuitenkin se paikka, mihin istutaan kasaamaan yhteen kaikki asiakassuhteisiin liittyvä taustatyö. Työpaikalla vaihdetaan myös kuulumisia kollegoiden kanssa.

Olen pitänyt tavoiteltavuutta ensisijaisen tärkeänä ja halunnut asiakkaitteni tietävän, että he voivat olla minuun yhteydessä asiassa kuin asiassa milloin tahansa. Töitä on tarvinnut jatkaa kotona iltaisin ja viikonloppuisin vain satunnaisesti ja se on perustunut vapaaehtoisuuteen. Tähän tuli muutos, kun myös virka-aikana tehtävä työ piti tuoda konttorilta kotiin. Nyt kone kulkee mukana kaikkialle. Aamulla kahvikoneelle marssiessa on jo älypuhelin kädessä ja ensimmäiset sähköpostit luettu.

Ajatus etätöitä tekevästä pankkiirista luo mielikuvan hyvin pukeutuneesta ammattilaisesta, joka istuu työpöytänsä ääressä siistissä kotitoimistossaan. Onhan se sitäkin – tai alussa ainakin oli. Muutaman viikon poikkeusolojen jälkeen räätälöidyn puvun ja kauluspaidan sijaan vaatetuksena on mukava verryttelyasu ja T-paita. Sovitut videotapaamiset määrittelevät aamurutiinien sijaan, milloin parta ajetaan, tukka kammataan ja kauluspaita vaihdetaan ylle.

Markku-Merenluoto-kotitoimisto

Etätyön positiivisena puolena on mahdollisuus ottaa luovia taukoja itselle. Tiukan puhelun tai etätapaamisen jälkeen voin vetäistä lenkkarit jalkaan ja lähteä kävelylle lähimetsään. Pienen reippailun jälkeen on ilo palata takaisin työpöydän ääreen, mutta lounasajoista on ollut vaikea pitää kiinni. Toisin kuin konttorilla, saattaa kotona koko päivä vierähtää pelkän kahvin voimin.

Taloudessani asuu kaksi kouluikäistä lastani. Nyt kun olen tehnyt töitä kotona, olemme paljon läheisempiä perheenä. Olen voinut näyttää lapsilleni, mitä teen oikeasti työkseni. Olen enemmän läsnä. Perhe on voimavarana mittaamattoman arvokas.

Uuden oppimista ja kuulumisten vaihtoa

Etätyö on ollut palkitsevaa erityisesti, kun olen onnistunut madaltamaan varttuneen henkilön IT-muutosvastarintaa ja Teams-videopalaverista on selvitty menestyksellä. Sähköinen asiointi voi tuntua vieraalta, jos siitä ole aikaisempaa kokemusta. Mutta otetaan uudet toimintatavat mahdollisuutena oppia ja opettaa uusia asioita toisillemme.

Sähköinen asiointi ei ikinä korvaa henkilökohtaisia kohtaamisia. Asiakasvastuulliselle varainhoitajalle on tärkeää tietää, mitkä asiat asiakkaan mieltä eniten askarruttavat. Korona-aikana puhun asiakkaideni kanssa paljon siitä, miten poikkeustilanne on muuttanut arkea. Olemme samassa veneessä. Se on vahvistanut asiakassuhteita entisestään. Olen myös huomannut, että joskus asiakkaani ei ole syystä tai toisesta keskustellut kenenkään kanssa päiviin. Tällöin yhteydenpidon merkitys korostuu.

Jokaisen etätapaamisen jälkeen olen kuitenkin pohtinut, jäikö minulla jotakin kysymättä ja annoinko asiakkaalle riittävästi tilaa esittää omia kysymyksiään. Näkemättä kasvokkain on suurempi riski tulkita asiakkaan reaktioita väärin tai tulla itse tulkituksi väärin. Luottamustehtävissä on tärkeää varmistaa kaikissa keskusteluissa, että osapuolet ymmärtävät, mistä keskustellaan.

Tämä kevät on muistuttanut henkilökohtaisen asioinnin merkityksestä. Vaikka hommat hoituvat etänä, kaipaan normaalia kanssakäymistä ihmisten kanssa. Pikkuhiljaa olemmekin alkaneet palata konttoreillemme, ja jonakin kauniina päivänä eristys päättyy.

Kevään aikana olen oppinut arvostamaan yksinkertaisia asioita. Tässä on lista tekemistäni huomioista:

  • Perhe, ystävät ja työkaverit ovat tärkeämpiä kuin ymmärsinkään. Kerro se heille useammin!

  • Kuuntele enemmän!

  • Pidä yhteyttä!

  • Pyri löytämään kaikesta positiivisia puolia – myös haasteiden keskellä.

  • Muista ulkoilla ja pitää satunnaisia taukoja.

  • Muista syödä lounas.

  • Elämä voittaa, kyllä tämä tästä.

Markku Merenluoto
Senior yksityispankkiiri
Elite Alfred Berg