Jussi Hyöty Elite Varainhoito Oy:n päästrategiksi
Elite vahvistaa sijoitus- ja markkinaosaamistaan nimittämällä Jussi Hyödyn yhtiön päästrategiksi. Suomen arvostetuimpiin markkina-analyytikoihin lukeutuvalla Hyödyllä on poikkeuksellinen kyky tulkita globaaleja markkinoita sekä kertoa niistä ymmärrettävästi sijoittajille.
Jussi Hyöty on Suomen arvostetuimpia markkina-analyytikkoja. Uuden päästrateginsa myötä Elite parantaa kykyään analysoida globaalin maailmantalouden liikkeitä ja tuottaa asiakkailleen laadukasta ja hyödyllistä tietoa.
"Voittoisa sijoittaminen perustuu pitkäjänteiseen, syvälliseen ja kattavaan analyysiin. Analyysi on meillä kovin Suomi-keskeistä. Elitessä tullaan panostamaan huippulaatuiseen, globaalia taloutta syvällisesti ja monipuolisesti tarkastelevaan analyysiin", sanoo Elitessä lokakuun alussa päästrategina aloittava Jussi Hyöty.
Jussi Hyöty on aiemmin toiminut mm. FIM-konsernin pääanalyytikkona, Pohjolan tutkimusosaston johtajana sekä Mandatumin ja Ane Gyllenbergin pankkiiriliikkeissä. Hän on julkaissut kaksi kirjaa sijoittamisesta ja osallistuu aktiivisesti alan keskusteluun esimerkiksi Taloustaito-blogissa.
"Meillä on huippuainekset rakentaa Elitestä Suomen paras ja kiinnostavin varainhoitaja. Elite on pieni ja ketterä ja sillä on vahva näkemys siitä, mihin maailma on menossa ja kuinka sijoitusbisnestä tulee kehittää", Hyöty kertoo.
Vauhdikkaassa kasvussa olevan Eliten tavoitteena on tarjota asiakkailleen mahdollisimman laadukasta ja monipuolista varainhoitopalvelua. Yritys haluaa erottua rahoitusalalla tuottamalla ymmärrettäviä ja selkeitä tulkintoja muuttuvista taloustilanteista.
"Meidän toimintamme perustuu siihen, että asiakas kokee saavansa meiltä arvokasta apua. On kyse isoista asioista, nimittäin ihmisten omista rahoista. Aiomme kasvaa merkittävimpien varainhoitajien joukkoon, ja Hyöty on meille siinä tärkeä vahvistus. Olemme todella innoissamme Jussin liittymisestä joukkoomme", Elite Varainhoito Oy:n toimitusjohtaja Daniel Pasternack iloitsee.
Jussi Hyödyn voit tavata Eliten sijoitusiltakiertueella jo loka-marraskuussa 2014. Mukaan tapahtumiin pääset ilmoittautumaan Eliten kotisivujen ajankohtaisosiosta.
Lisätietoja:
Eliten päästrategi (1.10.2014 alkaen) Jussi Hyöty,
jussi.hyoty@elitevarainhoito.fi, + 358 50 539 9168
Eliten toimitusjohtaja Daniel Pasternack,
daniel.pasternack@elitevarainhoito.fi, + 358 50 569 3416
Elite on kasvava ja kannattava suomalainen varainhoitoyhtiö, joka tarjoaa asiakkailleen säästämis-, sijoitus- ja varainhoitopalveluiden lisäksi myös juridisia ja verotukseen liittyviä palveluita. Eliten asiakkaina on yksityishenkilöjä, yhteisöjä ja ammattisijoittajia, joita palvellaan valtakunnallisesti 10 eri paikkakunnalla. Elite on perustettu vuonna 2001 ja se työllistää 75 henkilöä. Elite-konserni hallinnoi yhteensä noin 1,3 miljardin euron asiakasvarallisuutta.