Joululahjaksi iloa ja aikaa vanhukselle sekä työtä nuorelle
Vastuullisuus on keskeinen elementti kaikessa Elite Alfred Bergin toiminnassa. Hyvän tekeminen ja hyvä tuotto yhdistyvät myös tunnuslauseessamme #hyvänjarahantasapaino. Olemme jo useana vuonna lahjoittaneet joulutervehdysten kuluja vastaavan summan hyväntekeväisyyteen. Tänä vuonna henkilöstömme sai päättää lahjoituskohteen ja Gubben kummitoiminta yksinäisten vanhusten parissa keräsi selvästi eniten ääniä.

Annoimme iloa ja aikaa yksinäiselle ja vähävaraiselle vanhukselle!
Vanhuusvuosien pitäisi olla meille niitä onnellisimpia. Valitettavasti monelle näin ei kuitenkaan ole. Suomessa suuri osa vanhuksista kärsii yksinäisyydestä ja masennuksesta. Joka toinen päivä yksi vanhus tekee itsemurhan Suomessa. On aika tehdä asialle jotain.
Gubben kummitoiminnan avulla voimme antaa lahjaksi iloa ja aikaa yksinäiselle, vähävaraiselle vanhukselle. Lisäksi työllistämme nuoren puoleksi vuoden ajaksi merkityksellisen osa-aikatyön pariin.
Käytännössä tämä tarkoittaa, että
Gubbe etsii yhden tai useamman yksinäisen ja vähävaraisen vanhuksen.
Gubbe etsii jokaiselle vanhukselle oman Gubbe-Sydänystävän eli nuoren, joka perehdytetään tarkasti työhön. Nuori saa jatkuvaa tukea työhönsä, ja käynneistä maksetaan nuorelle palkkaa.
Gubbe-Sydänystävä vierailee vanhuksen luona viikoittain puolen vuoden ajan. Nuori auttaa arjen askareissa, kannustaa ulkoilemaan tai ihan vain on läsnä ja kuuntelee – mitä ikinä vanhus eniten kaipaa juuri sillä hetkellä.
Gubben ja Elite Alfred Bergin arvomaailmat kohtaavat hienosti, joten on ilo olla mukana tukemassa Gubben arvokasta työtä yksinäisten vanhusten hyväksi ja samalla tukea nuorten työllistymistä.
Lue lisää Gubben kummitoiminnasta sivulta www.gubbekummi.fi.
Rauhallista ja onnellista joulun aikaa!