Haluamme tukea EU:n tavoitteita kohti hiilineutraaliutta


Elite Alfred Berg (EAB Group Oyj) on allekirjoittajana EU-johtajille osoitetussa avoimessa kirjeessä, jossa päättäjiä muistutetaan hiilineutraaliustavoitteiden tärkeydestä koronakriisistä huolimatta.

Avoimen kirjeen allekirjoittajina on iso määrä merkittäviä sijoittajia, ja sen on koordinoinut Institutional Investors Group on Climate Change (IIGCC), Principles for Responsible Investment (PRI) sekä Carbon Disclosure Project (CDP).

jääkarhu-

Kirjeessä sijoittajat kertovat ymmärtävänsä, että koronapandemian aikana EU:ssa ja sen jäsenvaltioissa etusijalla on pelastaa ihmishenkiä ja tarjota taloudellista tukea heikoimmassa asemassa olevien auttamiseksi, terveyskriisin pysäyttämiseksi ja talouden häiriöiden hillitsemiseksi. Samaan aikaan päättäjiä kuitenkin muistutetaan, kuinka tärkeää on ylläpitää tavoitteita hiilineutraaliuden saavuttamiseksi.

Koronapandemia työntää Eurooppaa kohti talouskriisiä, mutta siitä voi toipua myös vihreillä ja kestävillä keinoilla. Sijoittajien mukaan nopea siirtyminen kohti hiilineutraaliutta voi luoda merkittävästi uusia työpaikkoja ja lisätä talouskasvua sekä edistää energiaturvallisuutta ja puhdasta ilmaa. Kirjeessä esitetään viisi keinoa kestävään talouden elvyttämiseen.

Lue Avoin kirje EU:lle (englanniksi)