EXIT Vol. 2 -kirjasta esittelyssä: Leena Niemistö, terveydenhuoltoalan uudistaja
Leena Niemistö syntyi vuonna 1963 Inkeroisissa, nykyisessä Kouvolassa. Hänen ollessa 10-vuotias uuteen sopeutumista oli paljon – kotipaikkakunta ja perheympäristö muuttuivat vanhempien eron myötä. Leena kotoutui äitinsä kanssa Raumalle, jossa hän omaksui murteen ja valmistui ylioppilaaksi. Valmistuttuaan hän pääsi opiskelemaan lääketiedettä Helsinkiin. Ala ei valikoitunut sattumalta, sillä terveysasiat ja kiinnostus ihmisiin olivat olleet lähellä Leenan sydäntä jo pitkään.

Neljänkympin lähestyessä Leena Niemistö alkoi pohtia, haluaako hän tehdä samaa työtä eläkeikäänsä saakka. Hän janosi päästä uusien haasteiden pariin kehittämään suurempia kokonaisuuksia. Oli vain ajan kysymys, milloin houkutteleva tilaisuus osuu kohdalle.
Vuonna 2003 Leena Niemistölle tarjoutui mahdollisuus lähteä johtamaan lääkärikeskus Dextraa. Niemistön tullessa toimitusjohtajaksi Dextra oli lähes 40 vuotta vanha lääkärikeskus ja hyvin miesvaltainen työpaikka. Johtoporras ja hallitus koostuivat miehistä ja suurin osa osakaslääkäreistä oli miehiä. Vuosituhannen alkupuolella koko terveyspalvelualalla ei ollut juuri lainkaan naisjohtajia. Laajan kannustuksen ohella Niemistö sai osakseen myös vähättelyä, kuten kommentteja ”katsotaan, miten tyttö pärjää”.
Niemistön rooli Dextran muutoksen ja kasvun etulinjassa oli merkittävä. Hän neuvotteli sopimuksia vakuutusyhtiöiden ja eri yhteistyökumppaneiden kanssa. Näitäkin tärkeämpää oli, että hän sai työntekijät innostumaan ja loistamaan. Toimintamallit muuttuivat radikaalisti aiempaan verrattuna. Vuonna 2007 Niemistö valittiin Lääkäripalveluyritykset ry:n puheenjohtajaksi ensimmäisenä naisena. Näytöt olivat alkaneet puhua ja tytöttelyt kadonneet.
Vuoteen 2012 mennessä Dextran liikevaihto kasvoi Niemistön johdolla seitsemästä miljoonasta 16 miljoonaan euroon. Niemistö koki oman exitinsä, kun Pihlajalinna osti Dextran. Hän jäi kuitenkin vielä Dextran toimitusjohtajaksi ja asettautui Pihlajalinnan varatoimitusjohtajaksi.
Niemistö oli myös alkanut verkostoitua Dextran ulkopuolella: ”Oman yrityksen ja alan ulkopuolelta kannattaa muodostaa verkostoja erilaisten osaajien kanssa ja etsiä itselleen sopivia sparraajia.”
Vuonna 2016 Leena Niemistön taipale Dextran operatiivisessa johdossa päättyi. Viime vuodet hän on toiminut kasvuyrityssijoittajana ja hallitusammattilaisena. Hän on sijoittanut yli kolmeenkymmeneen start-upiin, pääsääntöisesti terveysteknologia-alalla. Hän kuvailee itseään kärsivälliseksi sijoittajaksi, joka ei ole hakemassa pikavoittoja.
Lue myös aiemmat yrittäjätarinat:
Elite Alfred Berg on ollut mukana mahdollistamassa kahden EXIT-kirjan tekemistä. Kirjoissa on 31 erilaista tarinaa yrityksen perustamisesta exitiin. Eri ikäiset, eri puolilta maata kotoisin olevat yrittäjät puhuvat kirjassa avoimesti onnistumisistaan ja menestyksestään, mutta myös vaikeista hetkistä ja epäonnistumisista. Mukaansatempaavat tarinat vievät yrityskauppaneuvottelujen kulisseihin ja avaavat, miten yrittäminen ja omasta yrityksestä irtautuminen ovat vaikuttaneet henkilön muuhun elämään ja identiteettiin. Lisää aiheesta: https://leap.fi/exit/