Evlin ja EAB:n yhdistyminen edistyy suunnitelmien mukaisesti – instituutioasiakkaita palvellaan tuttuun tapaan
EAB Group Oyj:n (”EAB”) ja Evli Oyj:n ("Evli") 14.7.2022 pidetyt ylimääräiset yhtiökokoukset hyväksyivät EAB:n yhdistymisen Evliin. Järjestelyn täytäntöönpanon arvioidaan tapahtuvan 1.10.2022.

Yhdistymisen tarkoituksena on luoda Suomen johtava varainhoidon ja sijoittamisen palveluita tarjoava yhtiö. Järjestelyn myötä yhteisöasiakkaillamme on hyödynnettävissä entistä laajempi tuote- ja palveluvalikoima sekä mittavat asiantuntijaresurssit yhdistettynä erinomaiseen asiakaspalveluun. Evli on sijoittunut Kantar Prosperan "External Asset Management Finland" -instituutiotutkimuksessa kärkisijoille jo 10 vuotta peräkkäin kokonaislaatuarviolla mitattuna. Evli on tutkimuksessa saanut erinomaiset arviot muun muassa salkunhoidon osaamisessa, sijoitustoiminnan tuloksissa ja tuotteiden laadussa.
Suunniteltu yhdistyminen ei edellytä asiakkailta toimenpiteitä. Palvelemme tuttuun tapaan ennen järjestelyä ja sen jälkeen. Järjestelyn toteuduttua yhteisöasiakkaat saavat lisäksi käyttöönsä entistä laajemmat raportointipalvelut, mm. vastuullisuusraportin sijoituksista puolivuosittain.
Oma yhteyshenkilösi sekä EAB:n asiakaspalvelu, p. 0201 558 610 (arkisin klo 9.00–17.00) tai asiakaspalvelu@eabgroup.fi, auttavat mielellään mahdollisissa kysymyksissä.
Ystävällisin terveisin
Elite Alfred Berg
Asiakaspalvelu