2022-02-15 - Elite Alfred Berg

Daniel Pasternack Inderesin tuloshaastattelussa


Inderesin analyytikko Sauli Vilen haastatteli toimitusjohtajaamme Daniel Pasternackia 11.2.2022 EAB-konsernin historian parhaasta tuloksesta.

EAB-konsernin toimitusjohtaja Daniel Pasternack Inderesin haastattelussa 14.2.2022


EAB-konsernin vuoden 2021 jälkipuoliskon tulos sujui Pasternackin mukaan odotusten mukaisesti:
”Erityisen iloinen olen siitä, että olemme pystyneet pitämään kustannukset kurissa, mikä povaa hyvää myös jatkolle.”

Luottamusta hyvän tuloksen jatkumiseen lisää Pasternackin mukaan se, että tulos tehtiin pitkälti jatkuvien palkkioiden avulla. Siten markkinassa tapahtuvat radikaalitkaan muutokset eivät ole EAB:lle niin suuria.

”Lisäksi sen tyyppisten jatkuvien palkkioiden määrä on kasvanut merkittävästi, jotka liittyvät omaisuuslajeihin, joissa ei tehdä marked-to-marketia ja jotka eivät heilu niin paljon. Meillä jatkuvissa palkkioissa on sisällä kasvua juuri sillä puolella, jossa markkina ei ole niin määräävä”, Pasternack sanoo videolla.

Keskeisiä kasvuajureita vuonna 2022 ovat konsernin pääomarahastot ja instituutioliiketoiminta.

”Vielä avoinna olevien pääomarahastojen täyteen myynnissä olemme hyvässä tilanteessa ja uskon, että pääsemme tavoitteisiimme. Se ajaa kasvua vielä vuodelle 2023 ja sen jälkeenkin. Lisäksi meillä on instituutioasiakaspuolella merkittävästi parempi positio kuin koskaan aiemmin EAB:n historiassa ja meillä on iso potentiaali kasvattaa osuuttamme”, Pasternack kertoo.

Katso koko haastattelu YouTube-tililtämme:

Lue myös uutinen: