Tulolähdejako poistuu osakeyhtiöiltä

6. Kesäkuu 2019

Henkilökohtainen tulolähde eli niin sanottu TVL-tulolähde poistuu osakeyhtiöiltä ja osuuskunnilta. Lisäksi tulolähde poistuu sellaisilta säätiöiltä ja yhdistyksiltä, joita ei katsota yleishyödyllisiksi. Muutos ei sen sijaan koske esimerkiksi asunto-osakeyhtiötä, keskinäisiä kiinteistöosakeyhtiöitä, yleishyödyllisiä yhteisöjä, julkisyhteisöjä tai muita tuloverolaissa tarkoitettuja osittain verovapaita yhteisöjä eikä avoimia yhtiöitä, kommandiittiyhtiöitä tai toiminimiä. Edellä mainituilla säilyy henkilökohtainen tulolähde. Myöskään maatalouden tulolähteeseen uudistuksella ei ole vaikutusta.

Mikä muttuuu?

Muutoksen voidaan katsoa olevan parannus nykytilaan, sillä yritysten verotus yksinkertaistuu. Tähän saakka osakeyhtiö ei ole voinut kuitata keskenään elinkeinotoimista ja muusta toiminnasta syntynyttä tuloa ja tappiota. Jatkossa erilaisista toiminnoista aiheutuneet tappiot voidaan vähentää yhden tulolähteen sisällä eräitä vähäisiä rajoituksia lukuun ottamatta.

Esimerkiksi kuljetusliiketoimintaa harjoittava yhtiö, joka omistaa kaksi hallirakennusta, joista toinen on liiketoiminnan käytössä ja toinen vuokrauskäytössä, ei ole tähän mennessä voinut vähentää kuljetusliiketoiminnasta aiheutuneita tappioita vuokralla olevasta hallirakennuksesta saamistaan vuokratuloista. Yhtiön kuljetusliiketoimintaa on verotettu elinkeinoverolain mukaan ja vuokraustoimintaa vastaavasti tuloverolain mukaan. Lakimuutoksen myötä yhtiö voi jatkossa vähentää kuljetusliiketoiminnasta syntyneen tappion vuokraustoiminnasta saamistaan tuloista.

Jatkossa myös sijoitusyhtiöillä on vain yksi tulolähde eli elinkeinotoiminnan tulolähde (EVL). Esimerkiksi aikaisemmin yhteisön henkilökohtaiseen tulolähteeseen (TVL) luetut passiivinen osakesijoitustoiminta ja osakehuoneistojen tai kiinteistöjen vuokraustoiminta siirtyvät muutoksen jälkeen verotettavaksi elinkeinotoiminnan tulolähteeseen.

Muu omaisuus uutena omaisuuslajina

Muutoksen yhteydessä elinkeinotulolähteeseen lisätään uusi omaisuuslaji: muu omaisuus. Omaisuuslajilla on merkitystä esimerkiksi hankintamenon jaksottamisen ja omaisuuden arvonalennusten vähennyskelpoisuuden kannalta.

Elinkeinotulolähteen muuhun omaisuuteen kuuluu sellainen varallisuus, joka ei palvele yhteisön tulonhankkimistoimintaa. Esimerkiksi henkilökohtaiseen tulolähteeseen luetut osakkeet ja osuudet luetaan vuodesta 2020 alkaen pääsääntöisesti yhteisön elinkeinotulolähteen muuhun omaisuuteen, elleivät ne ole luonteeltaan lähempänä vaihto- tai käyttöomaisuutta. Muun muassa passiivisesti osakesijoituksia hallinnoivan holdingyhtiön osakeomistukset luetaan jatkossa muuhun omaisuuteen kuuluvaksi.

Uudessa omaisuuslajissa luovutustappiot ovat vähennyskelpoista menoa rajoitetusti. Rajoitus koskee vain henkilöyhtiöiden yhtiöosuuksien sekä muiden kuin kiinteistöyhtiöiden osakkeiden luovutustappioita. Muun omaisuuden luovutustappiot ovat vähennettävissä muun omaisuuden luovutusvoitoista syntymisvuoden ajan ja sitä seuraavat viisi vuotta.

Muutoksen voimaantulo

Tulolähdejakoon liittyvät lakimuutokset tulevat voimaan 1.7.2019, ja niitä sovelletaan ensimmäisen kerran verovuodelta 2020 toimitettavassa verotuksessa.

Kerromme seuraavassa lakivinkissä, kuinka muutoksen johdosta menetellään aiemmille verovuosille vahvistettujen tappioiden osalta ja mitä seikkoja verovuosien 2019 ja 2020 verotuksessa on syytä huomioida.

 

 

Teemu Pieviläinen
Senior Legal Counsel