Miten voimme varainhoitajana hidastaa ilmastonmuutosta?

12. Elokuu 2020

Energian tuotanto ja käyttö ovat suurin yksittäinen kasvihuonekaasujen lähde, ja kaikista ilmastonmuutosta kiihdyttävistä päästöistä yli kaksi kolmasosaa liittyy energiaan. Merkittäviä määriä kasvihuonekaasuja syntyy myös maataloudessa, yhdyskuntajätteistä, sementin tuotannossa ja muissa teollisissa prosesseissa sekä maankäytön muutoksissa ja metsätaloudessa. Energian tuotannon ja kulutuksen muutos on kuitenkin tärkein keino, jos haluamme estää vakavimmat uhat ilmastonmuutoksesta ja saavuttaa enintään kahden asteen lisälämpenemistavoitteen vuoteen 2050 mennessä. Vaikeammaksi tavoitteen saavuttamisen tekee voimakas globaali väestön kasvu sekä energian kysynnän kasvu elintason noustessa kehittyvissä maissa. Jos esimerkiksi Kiinan ja Intian energiankulutus asukasta kohden muuttuu vastaamaan Saksan nykyistä tasoa, lisää tämä energian kulutusta koko maailman tasolla jopa 40 %. Samanaikaisesti pitäisi siis vähentää merkittävä osa energiaan liittyvistä päästöistä muuttamalla suurin osa energiainfrastruktuurista ja silti tuottaa huomattavasti enemmän energiaa.

Kahden asteen tavoitteen saavuttaminen vaatii 29 biljoonan dollarin lisäinvestoinnin vuoteen 2050 mennessä"

Kansainvälinen uusiutuvan energian toimielin (IRENA) on vuonna 2017 arvioinut, että kahden asteen tavoitteen saavuttaminen vaatii 29 biljoonan dollarin lisäinvestoinnin vuoteen 2050 mennessä, suhteessa odotettuun investointitasoon, ilman tätä muutostarvetta. Investointitarve jakautuu uusiutuvan energian tuotantoon, energiainfrastruktuuriin, kuten sähköverkkoihin ja energian säilyttämiseen, sekä energiatehokkuuteen ja energiatehokkuutta ja parempaa tuotantoa edistävään teknologiaan. IRENAn arvion mukaan merkittävin osa investoinnista, lähes 40 %, tarvitaan uusiutuvan energian tuotantoon, jotta päästöjä voidaan laskea nykytasosta noin 70 % ja samalla vastata lisääntyneeseen kysyntään. Ikävä kyllä emme tällä hetkellä ole saavuttamassa tavoitetta, ja meidän on panostettava paljon enemmän, jotta voimme välttää ne kauheat seuraukset, joita hallitsematon ilmastonmuutos muutoin aiheuttaa.

Mitä voimme varainhoitajana tehdä vähentääksemme kasvihuonepäästöjä ja edistääksemme taistelua ilmastonmuutosta vastaan?

Vaikutuskeinot voidaan jakaa kolmeen osaan: sijoittamalla vaikuttamiseen, sijoituksista luopumiseen sekä aktiivisen kanssapuhelun kautta tapahtuvaan yhtiöihin ja päättäjiin vaikuttamiseen. Elite Alfred Berg osallistuu asiakkaidensa kanssa kasvihuonekaasujen vähentämiseen vaikuttamalla kaikilla kolmella keinolla.

Olemme sijoittaneet jo useita vuosia asiakkaidemme sekä omia varojamme uusiutuvan energian tuotantoon ja muihin vaikuttavuussijoituksiin. Tällä hetkellä merkittävimmät sijoitukset ovat aurinkovoimassa Intiassa sekä Espanjassa. Yhtiön omia varoja olemme sijoittaneet siinä määrin, että olemme vähentäneet vuosittaisia kasvihuonepäästöjä määrän, mikä vastaa noin kaksi kertaa koko henkilökuntamme vuosittaisen hiilijalanjäljen. Yhdessä asiakkaidemme kanssa haluamme saavuttaa vielä paljon enemmän. Haluamme moninkertaistaa sijoituksemme uusiutuvan energian tuotantoon, sillä se tarjoaa arviomme mukaan positiivisen vaikutuksen lisäksi hyvää ja ennustettavaa tuottoa sijoitukselle. Tämän lisäksi tulemme seuraavan 12 kuukauden aikana kiinnittämään erityistä huomiota siihen, että kaikki sijoitussalkkumme edistävät tavoiteltavaa energiamuutosta tai ovat jopa hiilineutraaleja. Tässä suurena apuna on suurimman omistajamme BNP Paribas Asset Managementin aktiivinen työ saman tavoitteen edistämiseksi.

Luovumme myös sijoituksista yhtiöissä, joiden liikevaihdosta kivihiili tai vastaavat muodostavat 10 % tai enemmän ja painotamme muutenkin energiayhtiöihin sijoittaessamme sitä, miten hyvin yhtiöt edistävät energianmuutosta.

Lisäksi haluamme vaikuttaa sekä yhtiöiden että poliittisten päättäjien toimintaan käymällä aktiivista kanssapuhelua energiamuutoksesta. Tästä esimerkkinä on osallistumisemme avoimeen kirjeeseen EU-päättäjille. Poliittisilta päättäjiltä toivomme päättäväisyyttä ja ennustettavuutta toimenpiteissä. Koska globaali kasvihuonepäästöihin kohdistuva vero tai toimenpiteiden harmonisointi vaikuttavat epätodennäköiseltä, tarvitaan päättäjiltä rohkeutta toimia muutoksen etulinjassa, vaikka tarjolla ei olisikaan varmuutta siitä, etteikö vapaamatkustajia olisi mukana alkuvaiheessa. Yhtiöiltä haluamme parempaa raportointia siitä, miten he vaikuttavat omalla toiminnallaan kasvihuonepäästöjen vähentämiseen. Tämä helpottaa sekä omaa työtämme tavoitteiden saavuttamiseksi että mahdollistaa meille raportoinnin omien salkkujemme hiilijalanjäljestä. Avoin raportointi onkin yksi tärkeä keino tehdä asiasta näkyvä ja sitä kautta edistää nopeampaa muutosta.

Haaste on valtava. Haluamme kuitenkin tehdä yhdessä asiakkaidemme kanssa mahdollisimman paljon ilmastonmuutoksen hidastamiseksi. Sijoittamalla vastuullisesti sijoitamme tulevaisuuteen.

 

 

Daniel Pasternack
Toimitusjohtaja
Elite Alfred Berg