Mitä vastuullisuus tarkoittaa Elite Alfred Bergin kiinteistörahastoissa?

18. Kesäkuu 2021

Kiinteistöalalla on tärkeä rooli vastuullisuuden eri osa-alueilla alan suuren yhteiskunnallisen ja taloudellisen merkittävyyden, työvoimatarpeen, päästöjen määrän sekä energiankulutuksen takia. Uskomme, että sijoittamalla ja toimimalla vastuullisesti voimme parantaa kiinteistöjemme tuottoa, pienentää ylläpitokuluja ja kiinteistökohtaisia riskejä, parantaa vuokrausastetta sekä nostaa kiinteistöjemme arvoa.

Elite Alfred Bergin kiinteistörahastot arvioivat suorissa kiinteistösijoituksissa ennen ostopäätöksen tekemistä tai kiinteistön rakentamista kiinteistöjen energiankulutuksen määrää sekä mahdollisuuksia vähentää energiankulutusta ja siten pienentää kiinteistön aiheuttamia ympäristövaikutuksia. Arvioinnissa käytetään apuna ulkopuolisia arvioitsijoita, joilla on asiaan liittyvä koulutus ja riittävä kokemus.

Elite Alfred Bergin kiinteistörahastojen vastuullisuusraportti 2020

Tavoitteellista vastuullisuustyötä

Sijoitusrahastojen ensisijaisena tavoitteena on saada sijoitetuille varoille mahdollisimman hyvä tuotto. Samalla osana rahastojen riskienhallintaa seuraamme päätöksenteossa ympäristöön (E), yhteiskuntaan (S) ja hyvään hallintotapaan (G) liittyviä näkökohtia. Nämä tekijät näkyvät kiinteistörahastojemme vastuullisuusohjelman teemoissa 1) vastuu ympäristöstä, 2) vastuu ihmisistä ja 3) hyvä hallinto.

  1. Ympäristötavoitteidemme ytimessä on kiinteistökannan kulutusten vähentäminen ja sitä kautta hiilijalanjäljen pienentäminen. Kiertotalouden edistämiseksi kehitämme myös kiinteistöjemme jätehuoltoa ja edistämme kierrätystä.
     
  2. Vastuu ihmisistä näkyy siinä, että luomme yhteiskunnallista hyvinvointia tarjoamalla turvallisia ja terveellisiä tiloja vuokralaisillemme. Meille on tärkeää, että myös yhteistyökumppanimme toimivat vastuullisesti, ja sen varmistamiseksi panostamme Supplier Code of Conduct -työhön.
     
  3. Hyvä hallintotavan toteutumisessa suurin mahdollisuutemme vaikuttaa on tehdä vastuullista sijoitustoimintaa. Pyrimme läpinäkyvään ja eettiseen toimintaan noudattamalla hyvää hallintotapaa sekä avointa raportointia ja viestintää.

Miten vastuullisuutta toteutetaan käytännössä?

Olemme arvioineet kriittisesti ja systemaattisesti sitä, mitä ja miten teemme vastuullisuuteen liittyviä asioita. Monet yksityiskohdat ovat meillä jo hyvällä mallilla, mutta olemme löytäneet myös asioita, joissa meidän täytyy parantaa toimintaamme. Vuoden 2021 alussa toteutimme myös rahastojemme ensimmäisen vuokralaistyytyväisyyskyselyn, ja olemme erityisen tyytyväisiä siihen, että löysimme useita konkreettisia toimenpiteitä, joilla voimme nostaa vuokralaistemme tyytyväisyyttä entisestään.

Parhaillaan meillä on meneillään suuri 1980-luvulla rakennetun toimistotalon peruskorjaushanke Espoossa. Hankkeessa on huomioitu energiatehokkuus alusta saakka ja pyrimme saamaan BREEAMin Very Good -tason sertifikaatin kiinteistölle. Espoossa meillä on menossa myös toinen mielenkiintoinen hanke, jossa sähkölämmitteisen 1990-luvulla rakennetun toimistotalomme ilmanvaihto- ja automaatiojärjestelmät sekä valaistus uusitaan nykyaikaisiksi ja energiatehokkaiksi. Kiinteistön sähkölasku pienenee tämän seurauksena noin 25 % vuodessa ja saamme vähennettyä kulutusta 264 MWh vuodessa. Turussa saimme juuri valmiiksi hankkeen, jossa kaukolämpöön liitetty liikerakennus sai rinnalleen lämpöpumppujärjestelmän, jolla tilaa voidaan myös jäähdyttää. Hankkeen takaisinmaksuaika on noin 8 vuotta, mutta vuokralaistyytyväisyys nousee varmasti jo tulevana kesänä, kun tilojen lämpötila pysyy miellyttävänä.

Lähivuosina tulemme toteuttamaan useita energiatehokkuushankkeita sekä sertifioimaan kiinteistöjämme. Olemme ylpeitä myös siitä, että Kuopion Portissa omistamamme kiinteistö tulee ensi vuonna saamaan LEED Gold -sertifikaatin, kun koko hanke on valmis.

Julkaisimme kiinteistörahastojen vastuullisuusraportin

Julkaisimme kesäkuussa Elite Alfred Bergin kiinteistörahastojen vastuullisuusraportin 2020, joka kokoaa yhteen hallinnoimiemme kiinteistörahastojen vastuullisuustyön tärkeimmät osa-alueet ja teot vuoden 2020 osalta.

Tutustu Elite Alfred Bergin kiinteistörahastojen vastuullisuusraporttiin 2020.

Harri Palosaari, salkunhoitaja, toimitilasijoitukset, Elite Alfred Berg

 

Harri Palosaari
Salkunhoitaja, toimitilasijoitukset
Elite Alfred Berg