Markkinakatsaus 30.9.2019

10. Lokakuu 2019

Keskuspankit rientämässä apuun

Alkuvuonna sijoitusmarkkinoita liikuttavat teemat (kauppasota, keskuspankit ja talouskasvu) olivat sijoittajien fokuksessa myös syyskuussa. Kauppasotauutisointi ei vaihteeksi saanut yhtä paljon palstatilaa, kun merkittävää liikehdintää suuntaan tai toiseen ei nähty elokuussa saatujen uusia tuontitulleja koskevien uutisten jälkeen. Nyt on kuitenkin sovittu, että Kiinan pääneuvottelija varapääministeri Liu He matkustaa Washingtoniin lokakuun toisella viikolla jatkamaan korkean tason neuvotteluja. Olemme edelleen sitä mieltä, että sopuun pääseminen ei tule olemaan helppoa ja että todellinen läpimurto tuskin tapahtuu tänä vuonna, vaikka pieniä myönnytyksiä puolin ja toisin saatetaan nähdä. Tarina siis jatkuu.

Keskuspankkirintamalla syyskuu oli tärkeä kuukausi, kun keskuspankit Atlantin molemmin puolin pitivät kokouksensa. Euroopan Keskuspankki (EKP) päätti syyskuun kokouksessaan useammasta elvytystä tukevasta toimesta kuin mitä keskuspankkiirien kommentit edeltävillä viikoilla antoivat odottaa. EKP sanoi pitävänsä ohjauskorot nykyisellä tai alemmalla tasolla siihen asti, kunnes inflaationäkymät lähestyvät riittävän lähelle kahta prosenttia mukaan lukien pohjainflaatio. EKP laski talletuskorkoa 10 korkopisteellä ja porrasti sitä negatiivisten korkojen haittavaikutuksen tasoittamiseksi. Uudella mantereella Yhdysvaltojen keskuspankki (Fed) laski niin ikään odotetusti jo toistamiseen ohjauskorkoaan 25 korkopisteellä vaihteluvälille 1,75–2,00 %. Fed korosti seuraavien korkopäätösten perustuvan tulevaan talousdataan ja riskien kehittymiseen indikoiden koronlaskujen jatkuvan taloustilanteen heiketessä.

MARKKINATUNNELMAMITTARI

Lähde: EAB Varainhoito Oy, Bloomberg

Sijoitusmarkkinoiden fokuksessa oli kauppasodan ja keskuspankkien toimien ohella globaalin kasvukuvan kehitys, johon saatiin viime kuussa lisää datapisteitä, kun syyskuun luottamusindikaattorit (PMI) julkaistiin. Euroalueella jo pitkään jatkunut luottamusindikaattoreiden heikkeneminen jatkui myös syyskuussa, etenkin teollisuuden osalta, mikä signaloi teollisuustuotannon supistumisen jatkuvan edelleen voimakkaana. Talouskasvun kannalta on varsin huolestuttavaa, että myös palvelualojen näkymät ovat selvästi heikentyneet luottamusindikaattoreiden laskettua vastoin odotuksia. Saksassa lukemat olivat vielä tätäkin synkemmät, varsinkin teollisuuden osalta. Tätä taustaa vasten on selvää, että EKP:n rahapoliittiset toimet eivät yksinään riitä kääntämään euroalueen kehitystä, vaan lisäksi tarvitaan jäsenvaltioiden finanssipoliittisia toimia.

Uudella mantereella sekä teollisuuden että palvelualojen ostopäällikköindeksit piristyivät hieman elokuun matalilta tasoilta. Luottamusilmapiirin matala taso selittyy myös Yhdysvalloissa pitkälti kauppasodan aiheuttamilla epävarmuustekijöillä koskien tulevaa kysyntätilannetta. Luottamusindikaattoreiden perusteella kolmannen kvartaalin BKT-kasvu asettunee noin kahden prosentin konsensusodotusten alapuolelle. Talouskasvun ja työllisyyskehityksen hidastumisen seurauksena odotukset Fedin elvytyksen jatkumisesta ovat suuret, etenkin kun inflaatiokuva on jatkunut maltillisena.

Syyskuun alkupäivinä lisäsimme hieman salkkujemme tuottohakuisuutta nostamalla osakepainoa takaisin neutraaliin painoon. Näkemyksemme pohjautui siihen, että oletimme EKP:n kokouksen sisältävän selvästi elvyttäviä elementtejä ja helpotuksia pankeille muun muassa porrastetun talletuskoron muodossa. Emme kuitenkaan tässä vaiheessa siirry osakkeissa ylipainoon, sillä riski globaalin talouskasvun hyytymiselle on edelleen koholla, vaikka keskuspankkien elvyttävät toimet pienentävät tätä riskiä.

Lue myös Elite Alfred Bergin laaja markkinakatsaus 30.9.2019 

 

 

Erik Holmqvist
Päästrategi
Elite Alfred Berg

 

 

 

Toni Iivonen
Sijoitusjohtaja
Elite Alfred Berg