Markkinakatsaus 30.6.2019

5. Heinäkuu 2019

Kauppaneuvottelut käynnistyvät uudelleen, mutta samat kiistakysymykset hiertävät yhä USA:n ja Kiinan välejä

Kesäkuussa osakekurssit kääntyivät heikon toukokuun jälkeen nousuun, kun globaalia osakemarkkinaa kuvaava MSCI ACWI Net TR EUR -indeksi nousi 4,3 %. Nousua on vuoden alusta kertynyt euromääräisesti jo 16,7 %, joten osakekurssit ovat geo- ja talouspoliittisista riskeistä huolimatta taas lähellä kaikkien aikojen korkeinta tasoa.

Spekulaatiot Yhdysvaltojen ja Kiinan välisen kauppasodan ympärillä hallitsivat jälleen uutisvirtaa. Maiden välejä yritettiin parantaa kesäkuun lopussa pidetyssä G20-maiden huippukokouksessa Japanissa. Ennakko-odotukset olivat verrattain matalat, sillä osapuolet eivät olleet tavanneet edellisten neuvottelujen kariutumisen jälkeen. Kuukausi sitten uusia tuontitulleja määrättiin puolin ja toisin. G20-maiden kokouksessa Kiina ja Yhdysvallat sopivat, että varsinaiset kauppaneuvottelut käynnistetään uudelleen ja etteivät Yhdysvaltojen uhkaukset laittaa loput 300 miljardin dollarin arvoiset tuontitavarat tuontitullien piiriin toistaiseksi toteudu. Yhdysvallat lupasi myös höllentää rajoituksia kiinalaista teknologiayhtiötä Huaweita kohtaan ja sallia yhdysvaltalaisten yhtiöiden kaupankäynti Huawein kanssa tietyin ehdoin. Neuvottelujen konkreettinen anti oli siis laiha, mutta positiivista on, että kauppasodan kiihtymiseltä toistaiseksi vältyttiin ja että neuvotteluja taas jatketaan. Varsinaiseen sopuun on kuitenkin vielä pitkä matka.

Kesäkuun nousun taustalla oli merkittävissä määrin Euroopan keskuspankin ja varsinkin Yhdysvaltojen keskuspankki Fedin yhä varovaisemmaksi muuttunut viestintä tulevasta talouskasvusta. Samalla keskuspankkien antamat signaalit lisäelvytyksistä kasvun varmistamiseksi kasvoivat yhä vahvemmiksi, minkä vuoksi odotukset koronlaskujen suhteen kuluvalle vuodelle olivat selvässä nousussa. Samalla kuitenkin epävarmuus talouskasvun jatkumisesta on lisääntynyt, sillä kesäkuussa julkaistu makrotalousdata oli pääsääntöisesti odotuksia vaisumpaa sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa. Korko- ja osakemarkkinat piirtävät tällä hetkellä hyvin erilaisen kuvan tulevasta talouskehityksestä. Korkomarkkinat hinnoittelevat selvää kasvun hidastumista pitkien korkojen ollessa voimakkaassa laskussa, kun taas osakemarkkinoilla luotetaan siihen, että keskuspankit siirtyvät yhä elvyttävämmälle kannalle rahapolitiikassaan estääkseen taloussyklin taittumista. Korkomarkkinoiden antamia signaaleja ei pidä mielestämme väheksyä.

Vaikka kauppaneuvottelujen uudelleen käynnistyminen tuo hetkellistä helpotusta markkinatunnelmaan, emme usko neuvotteluissa nopeaan ratkaisuun, sillä samat kiistakysymykset ovat edelleen ratkaisematta. Tämän lisäksi olemme huolissamme talouden kasvukuvasta vaisuina pysyneiden suhdanneindikaattoreiden takia. Näin ollen pidämme nykyistä varovaista näkemystämme perusteltuna ja pysymme osakkeissa toistaiseksi taktisesti alipainossa.

Osakemarkkinoiden ja korkotason kehitys Yhdysvalloissa

Lähde: EAB Varainhoito Oy, Bloomberg

MARKKINATUNNELMAMITTARI

Lähde: EAB Varainhoito Oy, Bloomberg

 

 

 

Erik Holmqvist
Päästrategi
Elite Alfred Berg

 

 

Toni Iivonen
Sijoitusjohtaja
Elite Alfred Berg